Usein kysytyt kysymykset
- Mitä teette keräämillänne sijoituksilla?
- Sijoituksilla rahoitamme kuluttajaluottoliiketoimintaamme ja sen kasvua. Yhtiön kokonaisrahoitus koostuu sen omasta rahoituksesta ja ulkopuolisesta rahoituksesta. Sijoituksilla kerättävä rahoitus on yksi osa yhtiön ulkopuolista rahoitusta, toinen osa tulee yhtiön yhteistyökumppaneina toimivilta rahoitusyhtiöiltä.
- Kuuluvatko sijoittamani varat talletussuojarahaston piiriin?
- Eivät kuulu. Kyseessä ei ole talletus.
- Millainen riski sijoituksessani on?
- Yrityksemme liiketoiminta on vakiintunutta ja yritys on vahvassa kunnossa. Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt yrityksellemme Suomen Vahvimmat 2012 -sertifikaatin ja myös Kauppalehti listasi yrityksemme omalle Menestyjäyritys –listalleen. Kaikkiin osakesijoituksiin liittyy kuitenkin riski siitä, että osaketta ei voida lunastaa tai että osinkoa ei voida maksaa. Osakkeisiin sisältyy myös riski osakkeen arvon alenemisesta. Sijoitus ei ole pääomaturvattu.
Vahvan taseemme avainlukuja (12/2012) ovat- vapaa oma pääoma 14,9 M€
- lainasaamiset 20,9 M€
- rahoituksen osuus 52 % lainasaamisista
- omavaraisuusaste 63 %
- Miten takaatte sijoitukseni säilymisen?
- Yrityksellämme on 20,9 M€ kuluttajaluottotoiminnan lainasaamisia maturiteeteiltaan 7 pv - 36 kk. Lainasaamisista on poistettu järjestelemättömät saamiset. Otamme sijoituksia tai rahoitusta vastaan max. 70 % lainasaatavakannastamme.
- Kuinka paljon otatte vastaan sijoituksia?
- Vastaanotettavien sijoitusten enimmäismäärä määräytyy voitonjakokelpoisten varojemme mukaan. Otamme sijoituksia vastaan enintään määrän, jolle maksettava osinko on enintään 9 % jakokelpoisista varoistamme.
- Voinko saada takauksen sijoitukselleni?
- Et voi.
- Mistä saan ajantasaisen tiedon yrityksenne taloustilanteesta?
- Kirjautumalla palveluun saat näkyviin tuoreimmat osavuosikatsaukset. Katsauksista löytyy ajantasaiset tiedot mm. lainasaatavien, rahoituksen ja vapaan oman pääoman määrästä sekä omavaraisuusasteesta.
- Kuinka voin tehdä sijoituksen?
- Valitse etusivulla tai miltä tahansa alasivulta olevasta tuottolaskurista sijoitettava summa ja paina TEE SIJOITUS TÄSTÄ –painiketta. Voit myös pelkästään painaa TEE SIJOITUS TÄSTÄ –painiketta ja valita sijoitussumman vasta kirjautumisen jälkeen. Kirjautumisen jälkeen teet sijoituksen verkkomaksuna. Verkkomaksun suorittaminen vastaa sijoitusmerkinnän tekemistä. Palvelussa asiointi on samankaltaista kuin verkkopankin käyttäminen.
- Kuinka pitkäksi ajaksi sijoitus tehdään?
- Sijoitus on voimassa toistaiseksi ja voit milloin tahansa lopettaa sijoituksen esittämällä yhtiölle lunastusvaatimuksen palvelussa olevalla lopetuspainikkeella. Sijoitusta ei siis tehdä määräajaksi.
- Miten sijoitusaika vaikuttaa tuottoon?
- Pidemmälle sijoitusajalle maksamme paremman tuoton. Kun sijoitus on kestänyt vähintään 3 kuukautta, nousee tuotto 4 %:sta 5 %:iin koko sijoitusajalta. Kun sijoitus on kestänyt vähintään 6 kuukautta, nousee tuotto 8 %:iin koko sijoitusajalta. Tällöin kuukausittain tilitettävä tuotto myös nousee uuden tason mukaiseksi. Tason nousun yhteydessä aiempien kuukausien tuotto täsmätään uuden tason mukaiseksi ensimmäisen seuraavan kuukausitilityksen yhteydessä.
- Mistä näen sijoitusteni määrän?
- Kaikki sijoituksiisi liittyvät asiat ovat näkyvissä kun kirjaudut palveluun.
- Miten voin lopettaa sijoituksen?
- Kirjaudu palveluun, löydät sieltä lopetuspainikkeen, jota painamalla lopetat sijoituksesi ja me palautamme sijoittamasi varat Sinulle takaisin.
- Kuinka nopeasti rahat siirtyvät takaisin tililleni, kun olen ilmoittanut sijoituksen lopettamisesta?
- Siirrämme alkuperäisen pääoman ja tilittämättömät tuotot pankkitilillesi 14 päivän kuluessa lopettamisilmoituksesta.
- Veloitatteko kuluja sijoituksestani?
- Emme. Sijoituksen tekeminen on maksutonta. Emme veloita aloitus-, hallinnointi- tai muitakaan kuluja.
- Voinko tehdä useamman sijoituksen?
- Voit tehdä useampia sijoituksia. Mikäli haluat sijoittaa suuremman summan kerralla, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
- Voivatko yritykset ja yhteisöt tehdä sijoituksia?
- Kyllä voivat. Kirjaudu omilla henkilökohtaisilla tunnuksillasi palveluun ja luo oman henkilökohtaisen asiakastilisi yhteyteen asiakastili yrityksellesi. Sijoitusta tehdessäsi valitset teetkö sijoituksen henkilökohtaiselle vai yrityksesi asiakastilille.
- Kuinka usein tuotto maksetaan tililleni?
- Maksamme tuoton tilillesi kuukausittain. Kultakin kalenterikuukaudelta kertynyt tuotto tilitetään pankkitilillesi viimeistään seuraavan kuukauden 5. pankkipäivänä. Tuotonmaksu edellyttää, että yhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja. Sijoituksen tuottama osinko on etuoikeutettu OPR-Vakuus Oy:n kantaosakkeisiin nähden.
- Kannetaanko sijoituksen tuotosta lähde- tai pääomaveroa?
- Ei kanneta, mikäli asut Suomessa yli puolet vuodesta. Sijoituksen tuotto on osinkotuloa. Suomen voimassaolevan verolainsäädännön mukaan yksityishenkilön listaamattomasta yhtiöstä saama osinkotulo on verovapaata osakkeen verovuoden matemaattiselle arvolle laskettuun 9 %:n tuottoon asti. Kts. lisätietoja Tietoa verotuksesta-sivulta.
- Rajoitetusti verovelvolliselta (yli 6 kk vuodesta ulkomailla asuva) pidätetään lähdevero, jonka suuruus riippuu asuinvaltiosta. Jos Euroopan talousalueella asuva luonnollinen henkilö ei tosiasiallisesti saa Suomen veroa kokonaan hyvitettyä asuinvaltiossaan verovuonna tai sitä seuraavina verovuosina, hän voi halutessaan vaatia Suomen Verohallinnolta, että Suomesta saatu osinko verotetaan vastaavalla tavalla kuin yleisesti verovelvollisella.
- Tuleeko minulle paljon lisätyötä veroilmoitusten kanssa?
- Meillä on velvollisuus ilmoittaa maksamamme osingot suoraan verottajalle, ja tietojen pitäisi automaattisesti näkyä esitäytetyllä veroilmoituksella.
- Voinko pantata tai siirtää sijoitukseni kolmannelle osapuolelle?
- Et voi. Mikäli sijoitus siirtyy kolmannelle osapuolelle, osakkeet muuttuvat tuotto-oikeudettomiksi D-sarjan osakkeiksi, joille ei makseta tuottoa. Mikäli haluat luopua sijoituksestasi, ilmoita meille lopetuksesta palvelussa olevalla lopetuspainikkeella ja me siirrämme rahat takaisin Sinulle.
- Joudunko maksamaan varainsiirtoveroa?
- Et joudu. Uusien osakkeiden merkinnästä ei kanneta varainsiirtoveroa. Lunastaessamme osakkeet takaisin, on lunastuksensaaja, eli me, varainsiirtoverovelvollisia.
- Mitä sijoitukselle tapahtuu, jos sijoittaja kuolee?
- Sijoittajan kuollessa sijoitus muuttuu kuolinpesän omaisuudeksi automaattisesti. Kuolinpesälle valittu pesänhoitaja päättää pesän asioista ja voi lopettaa sijoituksen. Mikäli kuolleen sijoittajan pankkitunnukset eivät enää toimi, pesänhoitaja voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme, jolloin voimme ryhtyä tarvittaviin toimiin sijoituksen palauttamiseksi.


